Alustuksena asialle se, että minulla on aina ollut ristiriitainen suhde seurakuntaan. Raamatunsanan mukaiseen seurakuntaan uskon, mutta kokemukset seurakuntayhteyksissä ovat olleet varsin raastaviakin, niin kuin moni muukin varmasti on kokenut ja myös aivan mahdottomia.

Syitä lyhyesti ilmaistuna ovat uskonnollisuus, ylikorostunut juutalaisuus ja Talmud, lakihenkisyys, yltiökarismaattisuus, lahkoilu, narsistiset johtajat tai johtajaa alaspainava vanhemmisto, kompromissit katolilaisuuden kanssa yms. jolloin seurakunnassa vallitsee ihmislihan kanssa sielunvihollisen henkivallat ja suunnitelmat. Muita syitä on ollut tehtävä viedä varoituksia ja sanomia näihin ja joutua ulosajetuksi, mikä tietysti on raskasta. Levon ja virvoituksen keidasta ei ole näistä yhteyksistä juuri löytynyt, lukuunottamatta paria harvaa. Lisäksi nimikylttien alla ”tavoiteltu” ajatus seurakuntakokoontumisista on laaja, satojen uskovien kokoontumisia, mikä on aina tuonut minulle vieraan olon, etten näin pääse ketään lähelle, eikä kukaan tunne toinen toistaan; ei tavata vapaa- ajalla, kaikki toiminta keskittyy seurakuntien yhteyteen ja niiden toimintaan ja siellä kotona on yksinäisiä rikkinäisiä ihmisiä jotka pahimmillaan levottomina juoksevat puhujien ja puhujat taas kuulijoiden perässä.

Minulla on onneksi ollut joitain myönteisiä kokemuksia ja uskon RAAMATTUA ja sen ilmoitusta paikallisesta seurakunnasta. Uskon että hedelmällinen seurakuntayhteys on sanan pohjalta mahdollista ja esteenä on ihmisten lihallisuus ja kaikki sen seuraukset. Tietysti meidän tulee kärsiä toinen toistamme rakkaudessa kun täydellisiä meistä ei tule ja saven makua löytyy aina sekä sielunvihollinen haluaa haavoittaa Herran seurakuntaa.

Olen kokemusteni takia kuitenkin ajautunut ”sosiaalisen erakkouskovan” asemaan, joka elää tosiuskovan elämää omassa kodissa ja palvelee siellä minne Herra lähettää. Kohtaamiset, työtehtävät, puhuminen, kirjoittaminen, ylistys, sävellys… Herran työtä riittää. Olen joutunut tekemään työtä myös niiden pettymysten ja haavojen kanssa mitä seurakuntayhteyksissä on tullut.

Haave ja usko raamatun seurakuntaan on kuitenkin elänyt ja sain minua ilahduttaneet, elähdyttäneet ja osittain jo toteutuneet seurakuntanäyt viime jouluaattona yöllä; ensimmäinen aamuyöllä ja toinen (pari tuntia ?) sen jälkeen. Olin hereillä, en kyennyt nukkumaan sillä minua ahdisti ja puristi valtavasti (alkoi 22. ja kesti 3 viikkoa minä aikana Herra viritti ylistysrukoustehtävään ja näkyyn liittyvään tehtävään). Näkyjen välissä oli pari tuntia (?).

 

  1. NÄKY

Näyssä oli tummanvihreä, suuri, korkea ja leveä metallinen lokerikkohylly hämärässä, jonka erään lokeron avatessani huomasin hyllyn sisältävän palavia läpikuultavan valkoisen hohtavia kynttilöitä. Liekit valaisivat koko lokerikon, näytti, että kaikissa lokeroissa oli sytytettyjä kynttilöitä. Valo oli kaunista ja hehkui pimeässä.

Ensimmäisessä avaamassani lokerossa oli muutama pöytäkynttilä (leveä). Toisessa oli poikittain kapeita, pitkiä, hauraita kynttilöitä, jotka eivät kunnolla mahtuneet lokeroon. Niitä oli n. 6-10. Otin ne hyvin varovasti syliini etteivät ne menisi poikki, särkyisi. Niissäkin oli liekki. Näky päättyi.

 

  1. NÄKY

Ensimmäinen näky sai jatkoa. Olin Tampereella ja ilma oli syksyinen; kostea ja viileä. ”Istutin” kynttilät yhtenä kimppuna rautatieaseman edessä olevalle bussipysäkille suoraan jalkakäytävälle. Pidin niistä kiinni kunnes ne alkoivat sulaa ja muodostivat siten vähitellen yhden pöytäkynttilän. Yksin ne olivat liian hauraita seisomaan. Yhteen sulautuneina ne pysyivät pystyssä ja valaisivat laajalle.

 

SELITYS

Mietin näkyä ja sen selitystä aamuun saakka. Sekä useita päiviä sen jälkeen.

Pidän tätä kuvana uskovien yhteydestä, seurakunnasta, joka tukee toinen toistaan, rukoilee toistensa puolesta. Uskova on hauras ja haavoittuva yksinään ja tarvitsee seurakunnan, toisten uskovien tuen.  Olen kantanut pitkään muutamia uskovia; juuri uskoon tulleita, etsikossa olevia ja vähän matkaa kulkeneita, tukenut, rukoillut, kulkenut elämässä mukana ja sitä kuvaa tuo tehtävä; kantaa varovaisesti, rakkaudella läheisiään ja vahvistaa ja tukea heitä kasvamaan aikuisuuteen uskovina.

Joulun jälkeen soitin vahingossa eräälle ystävälle, jonka mielessä oli ollut kutsua minut mukaan pieneen 3-5 hengen soluun. Lähdin mukaan ja heistä tuli osa minulle laskettua ”laumaa”. Meillä oli samankaltaisia kokemuksia eikä halua isoon perinteiseen seurakuntayhteyteen. Emme mahdu lokeroon.

Tämä näky koskee muitakin. Kantaminen on jokaisen uskovan tehtävä.  ja kyseessä ei ollut satapäinen joukko vaan muutama, omalle kohdalle asetettu lähimmäinen, jonka Herra on johdattanut elämään, jota kohtaan Hän on antanut rakkauden. Tukeminen ja palveleminen syntyy aidosta rakkaudesta ja NÄIN ON HERRA SEN TAHTONUT OLEVAN. Meille annetaan sen kokoinen joukko jota me pystymme kaitsemaan. Se ydinseurakunta, joka on JOHDATETTU sinun elämääsi YHTEYTEEN. Solussa on pieni kokoonpano. Tässä rakkauden yhteyden näyssä kaikkien läheisiesi ei tarvitse kokoontua yhteen, edes tuntea toistaan kunhan sinä itse tiedät keitä ovat ne joita sinä kannat, kuuntelet, rukoilet, ohjaat rohkaiset ja PYSYT siinä.  Tämä on sinun oma tehtäväkenttäsi, vastuualueesi, rakkaasi, ystäväsi, jonka Herra tietää ja joiden rinnalla kuljet sen matkan verran kuin Herra on säätänyt.

Näistä Hengessä yhteensulautuneista pöytäkynttilöistä muodostuu suurempi seurakunta jotka kaikki yhdessä valaisevat tässä pimeässä maailmassa ja tarjolla pitävät elämän sanaa ja joiden elämässä ja teoissa näkyy rakkaus. (Joh. 13:34-35): "Uuden käskyn minä anna teille: rakastakaa toisianne. Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toisianne. Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, että teillä on keskinäinen rakkaus."

Lisäksi itsekin olen tuo hauras kynttilä, joka tarvitsen samaa seurakunnan rakkautta ja kantamista. Niin kuin me kaikki. Me sekä tarvitsemme että annamme ja itse tunnen löytäneeni paikkani seurakuntayhteydessä voin hyvin. Rakastan ja minua rakastetaan. Autan ja minua autetaan. Kaukana niistä seurakuntakokemuksista mitä minulla oli. Jumala ei ole tarkoittanut ketään elämään seurakuntayhteyden ulkopuolella ja tämän seurakuntanäyn sanoma on lohdullinen –ei suorittamista, ei ihmisvoimalla vaan Herran Hengellä, rakkauden vaikuttamana –vapaana.

Kynttilöiden sijainnin ymmärsin siten, että juna sekä bussi ovat aina merkinneet unissani uskovan elämäntaivalta; bussi on henkilökohtainen taival ja juna yhdessä muiden kanssa.

Herra asettamana kannan ja vaalin minulle uskottua joukkoa vapaaehtoisesti ja aidosta rakkaudesta ja he kasvavat Jumalan antamaa kasvua aikuisuuteen ja vahvistuvat toteuttamaan oman tehtävänsä Herran palvelijoina.

Liv Källa